Toiminnan esittely
OKLA:n Metsästyskerho
Luonnossa liikkuminen on meidän suomalaisten arvokas etuoikeus, jonka arvoa tosin me emme tule aina miettineeksi. Marjastus, sienestys tai retkeily kuuluu jokamiehen oikeuksiin ja näiden asioiden harrastaminen onkin siten vaivatonta. Metsästys ja kalastus ovat puolestaan luvanvaraista toimintaa ja puitteiden järjestämistä varten aina enemmän työtä ja järjestelyä.
OKLAn Metsästyskerhon tehtävä on luoda jäsenilleen edellytykset mahdollisimman vaivattomaan ja monipuoliseen luontoon liittyvään harrastustoimintaan – kaikkeen edellä mainittuun. Tätä tehtävää kerho on toteuttanut jo yli 50 vuoden ajan ja tällä hetkellä työtä tehdään 280:n jäsenen hyväksi.
Toivotan kaikille OKLAn Metsästyskerhon jäsenille mukavia lukuhetkiä sekä erittäin antoisia ja mieleenpainuvia hetkiä juuri sen kerhon toimintaan liittyvän harrastuksen parissa, mikä itse kullekin on mieluisinta. Johanna Koivusipilä, OKLA:n Metsästyskerho ry:n pj.
JAOSTOT
Talkoojaosto
Ampumajaosto
Retkeilyjaosto & Kämpät
Riistanhoitojaosto
Kalastusjaosto
Hirvijaosto
Riistanhoitojaosto
Kerhon toiminnassa talkootyöllä sekä riistakantojen seurannalla ja hoidolla on merkittävä rooli. Tämä on työtä, johon jokaisella kerhon jäsenellä on mahdollisuus.
Metsästyskerho vaalii riistakantojen hoidossa kestävän kehityksen linjaa. Riista on sitä metsän antia, jota on vaalittava ja hoidettava. Metsästäjille luonnon kunnioitus ja huomioiminen on toiminnan perusta. Metsästyksessä olennaisena osana on tuntea eläimistön käyttäytyminen ja sen tarvitsemat puitteet.
Riistanhoidon kantavana ajatuksena on varmistaa, että metsästys ja riistakannat ovat alueella tasapainossa. Metsästysalueilla suoritetaan riistakantojen laskennat ja tämän kautta muodostetaan kuva metsästettävistä kannoista. Riistanhoidollinen toiminta ajoittuu aktiivisimmin kevään ja syksyn välille. Toiminnalla pyritään varmistamaan, että syksyn jahtikausi onnistuu ja toisaalta riistan talvehtimismahdollisuudet ovat kunnossa. Tässä työssä merkittävä rooli on aktiivisella ja alueen tuntevalla seuran jäsenistöllä.
Toimintaan osallistuu laaja joukko seuran henkilöitä. Riistanhoitojaosto pyrkii omalta osaltaan edistämään tätä tietoutta.
Riistanhoitoon, eläimistön käyttäytymiseen, perehtymällä voidaan laajentaa merkittävästi metsästys toiminnan sisältöä ja kiinnostavuutta. Eläinkunnan vuosikalenterin tuntemus tuo aivan uuden näkökulman metsästyksen harjoittamiseen. Asiaan voi perehtyä kirjaviisauden kautta, mutta ennen kaikkea kokeneiden jäsenten tietämys tarjoaa mahdollisuuden tutustua asiaan. Riistanhoito laajentaa metsästystoiminnan läpi vuoden kestäväksi harrastukseksi.
Kalastusjaosto
Kalastusjaoston puheenjohtaja: Jukka-Pekka Tunkkari
Kalastusjaostolla on merkittävä tehtävä kerhon toiminnassa. Yhä useammat kerhon jäsenet käyttävät kalastusharrastukseensa kerhon hallinnassa olevaa noin 10 hehtaarin vuokralampea. Vuokrattu lampi on nimeltään Ahvenlampi ja se sijaitsee Perhossa Salamajärvenkylältä noin 5 km Tynnyrisalon tietä. Lampi on ollut vuokralla Metsähallitukselta jo 70-luvun alusta lähtien.
Alkuun istutettiin ongintakokoista taimenta. Kirjolohen vallatessa markkinoita, on sitä istutettu vuosittain 200–600 kpl. Vuonna 1998 istutettiin ensimmäiset siiat, joiden määrää on hoidettu vuosittain lisäistutuksilla. Myös harjusta on istutettu muutaman kerran. Ne eivät kuitenkaan ole menestyneet toivotulla tavalla.
Kalastusjaostoon kuuluu tällä hetkellä 12 jäsentä ja aktiivinen toiminta liittyy Ahvenlammen ja sen ympäristön hoitoon. Jaosto on järjestänyt talkoita, joihin on osallistunut kerhon muitakin jäseniä. Lammelle on rakennettu kaksi laavua, kaksi vessaa ja kattava pitkospuuverkosto.
Jaosto osallistuu myös majoituksen huoltoon eli puutalkoot ovat jokavuotisia ja Elämäisen kämpän kunnostustalkoisiin on myös velvoite.
Kalastaja tietää, että kalat eivät tupakoi, joten ei heitellä natsoja lampeen ja pidetään ympäristö siistinä niin kuin tähänkin saakka.
Hirvijaosto
Hirvijaoston puheenjohtaja ja Hirvijohtaja : Jan-Erik Martin
Hirvenmetsästys on kerhon aktiivista toimintaa ja on kaikille jäsenille avoin. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä hirvijohtajaan hyvissä ajoin ennen kauden alkua.
Hirvenmetsästyksellä on vahva rooli OKLA:n Metsästyskerho ry:n toiminnassa. Joka syksy aktiivinen innokkaiden ryhmä valmistautuu perinteikkääseen ja antoisaan jahtiin Perhon alueille sijoittuvilla mailla. Ryhmän koko on vaihdellut kymmenen ja kahdenkymmenen henkilön välillä.
Hirviporukan kausi alkaa jo hyvissä ajoin ennen varsinaista metsästyksen aloitusta. Talkoohengessä valmistaudutaan jahtiin, riistakantoja seurataan ja jahtipaikkoja valmistellaan, mm. raivaukset sekä hirvitornien kunnostukset suoritetaan ennen kauden alkua. Myös ampumaharrastusta on aktivoitu, jotta hirvenmetsästyksessä vaativat laukaukset onnistuvat.
Jahti aloitetaan yleensä kaksi viikkoa normaalin valtakunnallisen hirvestyskauden aloituksen jälkeen. Tällä pyritään varmistamaan syksyn säiden viileneminen ja otolliset olosuhteet jahdille. Kerhon metsästys suoritetaan seuruepyyntinä hirvikoiria apuna käyttäen. Käytännössä kaikki jahtiin osallistujat pääsevät paikoille, joista hirvisaaliin kaato on mahdollista. Jahtipäivänä rutiineihin kuuluvat perinteisesti aamuvarhain kokoontuminen Kaustisella ”Hevosmiesbaariin”, mistä jatketaan käskynjaolle jahtialueelle. Tämän jälkeen ryhmän passimiehet järjestäytyvät passiketjuksi määrätyille paikoille koiramiesten starttia odottelemaan. Päivän jännityksen kruunaa upea koiran haukku, hirven kaato sekä hikinen vetourakka. Viikonloppu voidaan oivallisesti myös viettää Elämäisen kämpällä porukan kesken; taattua on, että yhtäkään metsän rasahdusta ja jahtikokemusta ei jätetä keskustelematta illan aikana.
Rauhalliset, erämaatyyppiset alueet luovat oivalliset puitteet jahdin harjoittamiselle. Lisäksi viime vuosina hirvikannat ovat olleet korkeat ja saalismäärätkin ovat ryhmän kokoon nähden olleet sopivalla tasolla. Hirviryhmän hengen voidaan todeta olevan hyvä ja hurttia huumoria sisältävä. Hampaiden kiristely tai kravattiperinteet eivät kuulu pelin henkeen. Oman leimansa ryhmän toimintaan tuo kiertävä hirvijohtajan pesti.
Kämpät
Elämäisen kämppäisäntä: Toni Klemets
Pahkalammen kämppäisäntä: Ari Tiainen
ELÄMÄISEN JA PAHKALAMMEN METSÄSTYSKÄMPÄT
Metsästykseen, kalastukseen ja erämaaretkeilyyn kuuluvat kiinteästi yöpymiset jahtimailla. OKLA:n Metsästyskerho ry:n puitteet tarjoavat oivalliset mahdollisuudet majoitukseen sekä Perhon alueella Elämäisen kämpällä että Lestijärven puolella Pahkalammen erätuvalla.
Kerholla on käytössä eräkämpät Perhossa Elämäisellä sekä Lestillä Pahkalammella.
Elämäisen pihakämpän voi varata henkilökohtaisesti pientä korvausta vasten. Kämpän pihapiiristä löytyy sauna ja laavu. Mukavuutta asumiseen tuo porakaivo ja sähkövarustus. Kämppäalue toimii oivallisena tukikohtana niin hirvenmetsästyskautena kuin pienriistan pyynnissäkin. Pahkalammin kämppä on puolestaan avoin autiotupa, jota kerho ylläpitää. Pahkalammella on yöpymismahdollisuudet sekä sauna.
Kerhon tarjoamia erähenkisiä majoituspalveluita ja retkeilymahdollisuuksia on pyritty kehittämään vuosien saatossa, joten majoituksen puitteet alkavat olla kohdallaan. Elämäisen kämpällä on mahdollisuus majoittua sekä päärakennuksen yhteismajoituksessa että pienemmällä ryhmällä pihatuvassa. Puuliiteristä löytyvät puutarpeet lämmön ylläpitämiseksi. Pihapiiriin kuuluvat lisäksi sauna ja grillikatos. Saunan vesi saadaan pumpattua porakaivosta. Kämpissä valaistus ja sähköistys on hoidettu agrekaattilaitteiston avulla. Viihtyvyyteen on myös panostettu vessarakennuksen myötä.
Elämäisen kämppä sijaitsee keskellä metsästysalueita ja matkaa Ahvenlammen kalastusvesille kertyy muutama kilometri.
Pahkalammen erätupa tarjoaa mahdollisuuden yöpyä jahdin lomassa Lestijärven puolella. Viihtyisän erätuvan rinnalla on saunarakennus. Kämppä toimii avoimena erätupana, joten siellä voi tavata myös muita paikallisia metsästäjiä ja retkeilijöitä.
Syksyn jahdin aikana tuvat ovat aktiivisessa käytössä. Tilaa kuitenkin löytyy aina yösijaa tarvitsevalle. Elämäisen pihatupa varataan edeltäkäsin, jotta voidaan varmistaa sen vapaana olo. Tarjolla olevien palveluiden myötä viihtyisiä yöpymisiä tarjotaan niin metsästäjille, kalastajille, retkeilijöille, marjastajille kuin sienestäjillekin.
Retkeily
Retkeily on monipuolista, ulkona tapahtuvaa ja tarkoitukseltaan mielekästä toimintaa. Toimintaan kuuluu olennaisesti hyvä mieli, retken suunnittelu, fyysinen tekeminen, aistit, eri vuodenajat, ajatus liikkua turvallisesti, retkikumppanin ja ympäröivän luonnon huomioiminen. Kun yhdistetään kaikki nämä ja lisäksi monet muut retkeilyyn liittyvät elementit, niin saadaan aikaan kokonaisvaltainen elämys luonnon ja itsemme, retkeilijän ehdoilla. Kaikkia näitä edellä mainittuja ohjaa jokamiehenoikeudet.
Suomessa olemme onnellisessa asemassa mitä tulee retkeilyyn. Houkuttelevia ja mielenkiintoisia kohteita löytyy läheltä ja kaukaa. Lähin reitti voi alkaa melkein jo kotioven tuntumasta, ainakin Kokkolassa. Puitteet lähiretkeilyyn Kokkolassa ovat hyvät ja lähin Suomen 35:stä kansallispuistosta sijaitsee vain parin tunnin ajomatkan päässä Perhon Salamajärvellä.
OKLA:n Metsästyskerhon retkijaoston toiminta-ajatus on edistää metsästyskerholaisten retkeilyaktiivisuutta ja siihen liittyvää tietoutta sekä yleensä aktiivista ja sosiaalista elämäntapaa.
Retkijaosto suunnittelee, tuottaa ja välittää toiminta-ajatuksensa mukaisia retkeilypalveluja, -koulutusta ja -aineistoa kohderyhmänä oman metsästyskerhon jäsenet. Jaosto osallistuu ja tekee tarvittaessa yhteistyötä muiden alueella toimivien ja/tai retkeilyyn ja liikuntaan kuuluvien muiden yhteistyötahojen (mm. liikunta- ja vapaa-aikatoimikunta sekä muut yhdistykset) kanssa.
Talkoojaosto
Jaoston puheenjohtaja: Toni Klemets
TALKOOT
Talkootyöllä on merkittävä rooli seuran toiminnan kehittämisessä. Työllä on voitu parantaa merkittävästi metsästyksen ja kalastuksen puitteita sekä alueen käytettävyyttä retkeilytoimintaan. Kerho on oivallisesti voinut toteuttaa jäsenistön ideoita ja ajatuksia aluetta kehitettäessä yhteistyöllä.
Merkittävä panostuksen kohde on ollut Elämäisen kämppäalueen toimivuus. Viime vuosina on selkeästi ollut halu parantaa alueen viihtyisyyttä ja kerhon tarjoamien palvelujen tasoa. Alueelle on saatu kehitettyä viihtyisä, erähenkinen ympäristö. Rakennetut puitteet tarjoavat vuoden ympäri oivalliset mahdollisuudet retkeilylle ja jahtiviikonloppujen vietolle. Kannattaapa puitteita testata myös vaikkapa erähenkisen perheen kanssa.
Talkootoiminnan tavoitteena on ollut ottaa sopivan kokoisia projekteja työn alle vuosittain. Näin on onnistuttu rakentamaan alueen yöpymispuitteet, rakennusten sähköistykset, vedenpumppaamo, grillausmahdollisuudet ja saunatilat sekä hirvenmetsästyksen tarvitsema lahtivaja; joitakin kokonaisuuksia mainitakseen.
Kerholla on hyvät mahdollisuudet ottaa projekteja työn alle. Voisikin todeta, että hyville ideoille rahoitus on saatu toimimaan, kun talkoita tekevä porukka on saatu kasaan.
Talkoot ovat loistava mahdollisuus lähteä tutustumaan kerhon toimintaan. Talkoojaos koordinoi ja vetää projekteja, mutta jaoksen apuna toimii laaja joukko jäsenistöä. Talkoihin löytyy aina tilaa ja aktiivisin aika on ennen jahtikauden alkua. Aktiivisella talkootoiminnalla voidaan varmistaa kerhon toiminnan kehitys ja tulevien vuosien kalastus- ja jahtielämykset.
Ampumajaosto
Jaoston puheenjohtaja: Marko Järvelä
AMPUMATOIMINTA
Ampumataito on osa metsästäjän ylläpidettävää osaamista. Metsällä on huomattavasti leppoisampi olo, kun tietää aseen käyvän ja omien taitojen olevan kohdallaan. Monelta harmitukselta voi välttyä, kun ase on huollettu ja taidot harjaannutettu kohdalleen.
Ampumajaoston tehtävänä on ylläpitää ampumatoimintaa ja se järjestää myös erilaisia vuosittaisia kisatapahtumia. Ampumajaoksen toimesta järjestetään harjoituksia, kilpailuja ja myös kilpailumatkoja. Moninaisiin kilpailutoimintoihin kuuluvat mm. OKLA-OKHA-metsästysammunnat.
Koska metsästäville henkilöille on ensiarvoisen tärkeää hallita aseen käyttö, ampumajaos pyrkii aktivoimaan jäsenistöä osallistumaan ja harjoittelemaan. Kuten todettu, ampumataito on metsästyksen edellytys. Ampumajaosto aktivoi ja kannustaa jäsenistöä aktiiviseen harjoitteluun. Tällä voidaan varmistaa syksyn jahtimatkan onnistuminen.